Elokuu Design kohti joulua!

Elokuu Design -joulun eettinen lahja

Elokuu Design sai alkunsa vasta pari kuukautta sitten elokuussa. Nimi oli tosin jo aiemmin päätetty, mutta aikataulut antoivat aikaa Elokuu Designille vasta nimikko kuukautensa loppupuolella. Paljon on siis rutistettu pienessä ajassa ja joulu siintääkin jo edessä.

Elokuu Design on osoittautunut paljon tärkeämmäksi projektiksi, kuin koskaan olisi osannut uskoa! Jo nyt siitä on tullut brändi, joka kantaa arvojaan rehellisesti ja tuo iloa ihmisten arkeen. Niin korupihtien taakse, kuin korujen pitäjälle :D

Tulevaisuuden suunnitelmia on kasaantunut jo jäätävä määrä, mutta kaikkea ei valitettavasti pysty tekemään yhtä aikaa. Toivottavasti tulevaisuudessa sinäkin rohkenet ottamaan osaa Elokuu Designin tarinaan, esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa. Sillä Elokuu Design on juuri sinua varten <3

Lahja vinkki:

Oletko miettinyt lahjaa itsellesi tai muille? Haluatko vähentää joulustressiä? Elokuu Designin korut ovat ihanteellinen lahja, sillä ne menevät pieneen tilaan ja ne ovat käsin Suomessa tehty, suomalaisen metsän antimista. Pienet korut on helppo hankkia etukäteen ja piilottaa malttamattomilta tontuilta! :D Kuinka hienoa onkaan saada rakkaudella tehdyt korut omin korviinsa!

 

<3 Helena